Tietoa yrityksestä

Active Adventures

 

Kaiken toimintamme peruslähtökohtana on puhtaasti hauskanpito. Pidämme kuitenkin päät kylmänä kun pohdimme tarjoamiamme palveluita asiakkaidemme turvallisuuden näkökulmasta. Kaikenlaista hauskanpitoa suunnitellessamme laadimme myös yhteisiä toimintamalleja viranomaisten kanssa. Toimimalla perustellusti järkevällä tavalla ja samalla asettamalla asiakkaidemme jatkuvan hyvinvoinnin etusijalle pystymme takaamaan kaikille asiakkaillemme postiivisen elämyksen ohjelmapalveluissamme.

Yrityksen taustoja

Active Adventures perustettiin elokuussa 2008.

 

Yrityksen perustamiseen vaikuttavia tekijöitä ovat olleet mm. antoisan ja haasteellisen tekemisen puute, tarve oppia uusia asioita ja mahdollisuus jakaa ainutlaatuisia elämyksiä.

 

Active Adventures tarjoaa asiakkailleen erilaisia luontoon ja liikuntaan perustuvia palveluita, mm. ohjattua koskenlaskua, melonnan alkeiskursseja, seinä-, kallio- ja jääkiipeilyä, köysitoimintaa, sekä retkeily- ja seikkailutoimintaa.

 

Teemme työtä oppiaksemme uutta ja kehittyäksemme, emme ainoastaan rahan vuoksi. Tätä ajatusmallia haluamme noudattaa ja vaalia.

 

Yrityksen toimialueena on koko Suomi ja sen lähimmät naapurimaat, seikkailujen todellisena inspiraation lähteenä vaikuttavat Pohjois-Karjalan vaaraiset aarnimetsämaisemat.



 

 

Ac·tive

·Being in fysical motion.
·Functioning or capable of functioning.
·Being a source of electrical energy, as a generator.

Ad·ven·ture·s

·A bold or exciting undertaking or experience.
·Exciting or unexpected events. [Latin advenire to happen to (someone), arrive]
·To venture upon; undertake or try.

Based on WordNet 3.0, Farlex clipart collection. © 2003-2008 Princeton University, Farlex Inc.